lauantai 15. syyskuuta 2012

evolve x 3

Sain Nassu.filtä blogin kautta testiin kolme kappaletta tuotteita Evolve-merkiltä. Nyt on tuotteet likimain käytetty loppuun, joten voisi kai pienen reportaasin näistä kirjoittaa.



Väsyneille ja rasvoittuville hiuksille tarkoitettu Detox & Protect -shampoo oli oikein mukava tuttavuus. Ihastuin heti tämän puhtaana pitävään ominaisuuteen. Jos minun nopsaan rasvoittuva tukkani pysyy puhtaana kaksi päivää, niin se on hurraa-huutojen arvoinen suoritus. Hämmästyin kuitenkin, kun yhtäkkiä tämä ei pitänytkään hiuksia puhtaana kuin yhden päivän... Ja mistähän tämä johtui? No, tietenkin siitä, että konkreettisesti tämä piti tukan kunnossa 36 h eli kun alkuun pesin aamulla tukan, niin tukka oli kuosissa sen ja seuraavan päivän. Mutta kun aloin pestä iltaisin, niin tukka pysyi vain seuraavan päivän puhtaana. Mutta tämä shampoo vaahtosi ihan huippuhyvin, koostumus oli läpikuultavaa ja paksua, aivan ihanaa.  (En ihan ymmärrä, kun tuo teksti väittää,että tässä on "more liquid consistency...", ei minun mielestäni kyllä.) Ja pieni määrä olisi kyllä riittänyt, mutta innostuin lotrailemaan, koska rakastan vaahtoa.



Toinen testattu tuote oli kookokselta tuoksuva Heavenly Body Polish -vartalonkuorinta. Olen aina ajatellut, etten pidä kookoksen mausta/hajusta, koska en siedä Bounty-suklaapatukoita, mutta tämän tuotteen tuoksu oli aika miellyttävä. Selvästi kookoksinen, mutta ei liikaa. Koostumus tällä kuorinnalla oli  superkermainen, rakeet olivat selvästi tuntuvia, mutta eivät raastaneet ihoa. Iho tuntuikin kuorinnan jälkeen oikein mukavan sileältä. Ehkä pidän yleensä vieläkin rakeisemmista ja nirskuvammin kuorivista tuotteista, mutta tämä tuntui kyllä ihan luksukselta.



Kolmas tuote oli minikokoinen Radiance Boost -vartalovoide. Tähän en päässyt oikein kiinni, varmaan juuri siksi, että tuotetta oli niin vähän. Tämä oli muutamalla kropanrasvauskerralla käytetty loppuun. Tuntui ihan perushyvältä rasvalta, imeytyi hyvin ja kosteutti kivasti, mutta olisi ehkä vaatinut vielä pari käyttökertaa, että voisi sanoa varmasti, että oli niin kiva kuin, miltä vaikutti. Tuoksu oli jännä, en oikein osaa kuvailla. Mutta siis jännä hyvällä tavalla :)

Nassu.fi täytti muuten juuri vuoden ja sen kunniaksi putiikista saa tiettyjä tuotteita alehinnoin. Lisäinfoa Nassun blogista täältä! Ja Nassun Facebook-faniksi voi liittyä sitten täällä.

Tuotteet oli saatu blogin kautta.

2 kommenttia:

  1. Uusi merkki minulle, kiitos vinkistä. Hyvän ekoshampoon löytäminen on minulle ollut melko haasteellista, kaikki vaan eivät toimi. Tähän mennessä paras on ollut BeSave-shampoo. Tiedätkö mistä tätä Evolve-merkkiä voi ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti tuota kokeilla! Evolvea saa tilattua ainakin tuolta Nassu.fistä:)

      Poista

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!