perjantai 30. marraskuuta 2012

Ja taas loppuu...

En ole niin organisointikykyinen ja suunnitelmallinen immeinen, että osaisin julkaista kaikki tietyn kuun loppuneet omassa, yksittäisessä postauksessaan, joten siksipä saatte taas ihailla, mitä olen saanut kulumaan loppuun - vaikka juuri julkaisinkin edellisenkin loppuneet-postauksen. Olen tulessa, niin sanoakseni.


Yves Rocherin Intian Puuvillankukka -suihkugeeli* oli ihana. Tuoksui ihan puhtaalta pyykiltä :) Tätä tilaan kyllä jossain välissä lisääkin, oli sen verran kiva tuttavuus. Koostumus on ihanan kermainen ja paksu ja levittyi ihanasti kropalle. Tykkäsin kovin, mutta ainoa miinus tulee siitä, että tuntuu, että käytän näitä samanlaisissa purkeissa olevia Yvesin suihkareita aina kerralla liikaa. Tuntuu, että näistä on niin kovin helppo puristaa puoli purkkia kerralla... Liioittelen vähän, mutta kuitenkin...

Muistakaatten, että jos tilailette jouluksi Yvesiltä, niin laittakaa tilauksen kallein tuote koriin ensimmäisenä, niin saatte siitä 30 pinnaa pois. Ja nythän tilaukset saa myös ilman toimituskuluja. Yvesin joululahjaidiksiin pääset tästä*.


Sain tämän Wella Pro Seriesin Volume-hiuslakan jo ajat sitten blogin kautta, mutta sain tämän jättipurkin vasta nyt kulutettua loppuun. Syykin on selvä: olen vasta hiljattain alkanut käyttää lakkaa myös arkena, kun olen yrittänyt vähän panostaa tukkaan. Olen tätä lakkaa jo joskus hehkuttanutkin, mutta hehkutan vähän lisää. Tykkään paljon tämän tuoksusta ja tukankin tämä piti kondiksessa kiitettävästi. Esim. kun vertaa lakkapurkkiin, jonka nyt otin käyttöön, niin eron pidossa huomaa selvästi eli tämä Wella oli siinä suhteessa parempi, tosin tässä onkin pito 4, ja uudessa purkissa 3, joten ei ole sen uuden lakan vika tämä :) Mutta joo, lakkoja taitaa muutama olla jemmassa, mutta niiden loputtua Wella on aika varma kotiin haalittava kaveri.



Myöskin jo sata vuotta sitten blogissa esitelty Clarinsin legendaarinen naamio, Beauty Flash Balm, kului loppuun, kun vihdoin päätin lakata sitä säästelemästä. Tämä on aivan ihana tuote niin krapula-aamujen palautumiseen kuin laitettavaksi myös ennen ulos lähtöä. Tämä kun on saanut kasvoilla muhia ja sitten pyyhitty pois, niin kyllä vaan, meikki levittyy kuin unelma ja iho on sileän tuntuinen. Niinä krapula-aamuina tämä virkistää kivasti ja freesaa olon ihmismäisemmäksi. Tai muuten vain väsy-aamuina, eihän sitä krapulakaan tarvitse olla :) Toivon, että saan tätä joskus lisääkin hommattua.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Bodyshop.fi

//EDIT// No niin, olen siis auttamattomasti jäljessä, ilmeisesti tämä verkkokauppa on ollut auki jo monta kuukautta.. Oh, well...

Siis olisiko peräti vuoden paras uutinen, että Body Shop on viimein avannut kunnon verkkokaupan*!! Siis aivan mieletön uutinen ja oikein sopivasti tapahtui juuri ennen joulua :) Tässäpä siis muutamia tuote-ehdotuksia pukinkonttiin... Tai lähinnä siihen omaan joulusukkaan ;) Tilaus pitää tehdä viimeistään maanantaina 17.12., jotta tilaus ehtii jouluksi kotiin. Jos  meinaatte esim. lähettää paketin vielä eteenpäin, niin sitten tietty tilaatte vielä aikaisemmin.

Ihan ensinnäkin vinkkaan, että sivuilla on fiksusti erillinen joulu-osio*, josta löytyy lahjavinkkejä joka budjetille. Todella kätevää...

Sitten näitä joulun kausituotteita.


Cranberry Joy -sarja* (linkin takaa avautuu hakusivu, skrollatkaa siis alaspäin...) on jouluisen karpaloinen uutuussarja, joka on jouluinen jo väritykseltäänkin.

Vanilla Bliss -sarja* olisi varmasti minun makuuni. Vaniljan tuoksua... NAM!

Ginger Sparkle -sarja* tuoksuu inkivääriltä :)

Ja sitten joulun trendimeikkejä.


Smoky Eyes -paletilla* tulee varmasti kaunista jälkeä.

Dazzling Rocks -hohtopuuterihelmillä* saa hohdetta kasvoille ja vartalolle.

Colourglide-huulipuna* sisältää ravitsevia luonnonöjyjä.

Ja vielä ihonhoitoa.

Vitamin C-mikrokuorinta*, Merilevä-ionisavinaamio* ja  E-vitamiini -yövoide* pitävät nassun kunnossa!


Muistakaa myös ihanat vartalosuihkeet ja kuivaöljyt* ynnä muut! Vieläkin on minulla muuten juttua tekemättä noista Beautifying Oileista... Pitääkin petrata..

Näitä ja kaikkea muuta löytyy Bodarin sivuilta. Vitsit, että olen innoissani!! Ai niin, jos tilaus ylittää 50 euroa, niin mukaan laitetaan Parapähkinä-vartalovoide, jota ei liikkeissä edes myydä, vain verkkokaupassa siis.




sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Black Moon

Olin lähdössä ulos enkä oikein ollut vielä päättänyt mitä laitan päälle, mutta mustat housut olivat aika selviö. Niinpä päätin tehdä sellaiset kynnet, jotka varmasti sopisivat vaatetuksen kanssa.





Lempparein musta ikinä eli Le Chatin Black Magic, joka peittää jo yhdellä kerroksella. Ja päälle taas ne pakolliset hitulat eli uudehko ostokseni Hennesin New Moon. Oli vähän pimeää kuvatessa, niin kuvat on ihan huonoja, mutta jälleen kerran toistan itseäni: no can do :/ Nimettömään laitoin sitten vielä pari tarraa Prettyltä joskus tilatusta arkista.

Tykkäsin kuitenkin kynsistä kovasti!

perjantai 23. marraskuuta 2012

Loppuneita


Siis can you believe it?!!? Sain hajuveden kulutettua loppuun. It's a miracle! Olen ehkä joskus saanut Miss Diorin loppuun, mutta nyt sain jonkun ei-niin-suosikki-tuoksun käytettyä. Jeejee. On tätä yritettykin.Laura Biagottin Laura Rosé on ollut kulutuslistalla jo KAUAN. Tein tämän kuluttamisprojektista postauksen jo huhtikuussa 2011 eikä tätä silloinkaan ole ollut paljoa jäljellä. Okei, lapsen ollessa ihan vauva, en käyttänyt paljoa tuoksuja, mutta muuten tämä on ollut ehdottomasti käytetyin ja melkeinpä ainoa arkituoksu. En kuulu siihen jengiin, joka suihkii monta kertaa päivässä tuoksua itseensä, vaan suihkin aamulla muutaman suihkauksen ja that's it. Mutta silti. Luulisi, että tämä olisi tapahtunut jo aiemmin.

Anyways, tuoksu oli miellyttävä ja hyvä ja ihana ja olen pahoillani, että loppui, mutta korvaavia tuoksuja on tilalle olemassa tuolla hyllyllä monta... kymmentä...

Aaaanyway... Muita loppuneita:


Kaksi Paul Mitchellin tehohoitsikkaakin sain kulutettua, Super Strongin ja Color Protectin. Kummastakaan ei ole mitään sanottavaa. Ei sitten niin mitään. Eivät tehneet tukalleni mitään. Super Strong on vielä muilta tuotteiltaan ihan lempparein Mitchell-sarjani, joten jännä juttu sinänsä, ettei tämä herättänyt mitään tunteita. No can do.


Loppuun kului myös ennen hyvin toiminut Lumenen Kirkastava Tehohoito, mutta enää se ei tehnyt iholleni ihmeitä. Ei siitäkään siis sen enempiä. 


//EDIT//Lisäksi loppuun kului Lumenen Angry Birds -shampoo, joka kului enemmän omaan kuin tytön päähän. Oli vaan tosi kiva shampoo ja aika usein tämän jäljiltä tukka näytti jopa poikkeuksellisen hyvältä, vaikkei uskoisikaan. Vadelman tuoksu oli todella voimakas, mutta tukassa sitten ihan miellyttävä, joskin ihan tuntuva.

Että sellaisia.

torstai 22. marraskuuta 2012

Minttublingit

H&M, 9,95 e
Olen jotenkin viime aikoina taas tykästynyt siihen, että kynsillä on samaa sävyä kuin vaatteissakin. Saatan ihan etukäteen miettiä viikonloppuna, että laitan kynsille jotain tiettyä sävyä ja suunnittelen vaatetusta sitten sen mukaan. Tämä viikko mentiin minttuisissa tunnelmissa tämän paidan innoittaman. Uusi ex tempore -ostos Hennesiltä osoittautui aivan ihanaksi muutenkin (ihanaa matskua!)  ja paritin kynnet sitten tämän mukaan.



Valitettavasti kuvat taas ovat vähän myöhässä. Lakkasin kynnet tosiaan viikonloppuna ja kuvat sain otettua vasta tänään. Eivät nyt kuvissa näytä yhtään samansävyisiltä tuon paidan kanssa, mutta livenä olivat kyllä aika matchy-matchy.


Kynsillä siis Saffron Londonin Mint ja pakollisena glitterinä Wild & Crazyn Silver Bell.

Tykkään näistä kynsistä kyllä kovasti.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Pikkuisia juttuja pikkujouluihin

Oli pakko vähän jakaa Yvesinkin ilosanomaa heti eilisen Pretty-pläjäyksen jälkeen. Yvesiltä saa nyt nimittäin -30 prossaa alea ensimmäisestä tuotteesta, jonka ostoskoriin sujauttaa. Sen lisäksi tilauksen saa nyt ilman toimituskuluja. Jos tuoksuvia vartalotuotteita himoitsee, niin kehotan tsekkaamaan niin Candied Mallows -sarjan* kuin Vanilla Lemon -sarjankin*. Nämä sarjat ovat joulun kausisarjoja ja ainakin tilaamani CM-käsivoide oli ihan huippu ostos ja himoitsen nyt kovasti tuotteita myös tuosta vaniljaisesta sarjasta. Mutta tosiaan, ale tulee siitä ensimmäisestä tuotteesta, joten laittakaahan se kallein sitten ekana ;)

Tässä kuitenkin meikkituotteita pikkujoulukauteen...


Ihanat kynsilakkasävyt*, joista Indigo minulle onkin jo tuttu :)
Kaksi jumbokynää* silmille, sähäkkä sininen tai hohtava kultainen.
Kimaltavan sininen eyeliner* piristää jo yksinään ihan arkimeikkiäkin, mutta luo upeat säihkysilmät juhliinkin.
Hohtava meikkigeeli* lupaa tuoda heleyttä ja pikakaunistusta iholle.
Luomiväritrio* trendikkään näyttävillä sävyillä on rohkean valinta pikkujoulubileisiin.
Kultainen eyeliner* tuo blingiä silmiin.

Ainakin kimaltavat rajaukset ja hehkuva iho ovat mielestäni aika oleellisia pikkujoulumeikkiä  ajatellen. Me likey!



sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Nättiä pikkujouluilua

Minun oli tarkoitus keräillä kaikkia pikkujoulukauteen sopivia tuotteita eri nettikaupoista, mutta löysin Prettystä niin monta ja vielä lisääkin sieltä olisi löytynyt, joten tämä pläjäys vain Prettystä siis. Ja teemana ökyglitteriöverit hyvällä maulla ;)


Saffron Londonin Silver*, Beauty UK:n Twinkle Twinkle*, Saffron Londonin Gold Specks* ja NYX Cosmeticsin Red Glitter*.


CCUK:n Groove*, Collection 2000:n Bling*, W7:n Silver Sparkle* ja Sleekin Hollywood*.

NYX Cosmeticsin Ice Queen*, NYX Cosmeticsin One Night in Luxy*, La Femmen No6* ja Too Facedin Glampire*.

Oikeasti tuolta olisi löytänyt vielä vaikka mitä, joten suosittelen katsastamaan tarjonnan. Coastal Scentsin tuotteita löytyy aleista ja näin pikkujoulukaudella kehotan tutkimaan tarkkaan osiot Kiiltoa ja kimallusta* sekä Glitterit*. Vielähän sieltä voisi bongailla vaikkapa hehkutuotteita vartalolle ja kimaltelevia kiiltoja huulille.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Överiblingisotku


Taas tuli todistettua, että huolellinen suunnittelu voisi olla avain onneen. Mutta ei.. En ole vielä hahmottanut sitä. Ajattelin nimittäin pitkästä aikaa lakata kynnet Golden Rose Matte Velvet lakalla #106, joka edellisen kerran on ollut kynsillä täällä. Olisi voinut olla hyvä idis, mutta ajattelin, että näin joulun lähestyessä voisi jo vetäistä päälle kunnon jouluglitteröverit Color Clubin Wish Upon a Rock-Star -lakalla.


En ollut tyytyväinen lopputulokseen, sillä tuo lakka on vähän vaikea levittää, kun siellä on joukossa noita isompiakin hituloita. Ajattelin sitten "pelastaa" tilanteen luottoglitterilläni eli Hennesin Jo Is In The House -lakalla ja mikä muu voisi olla lopputulos kuin järjetön sekasotku.




Että silleen. En viitsinyt ottaa poiskaan, kun kynsilakanpoistoaine on niin lopussa ja sitä kun noihin glittereihin kuluu vaikka kuinka paljon.

No joo. Bling-bling ja bileet.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Minitilaus


Erehdyin käväisemään Facebookissa juuri samalla hetkellä, kun JT Beauty Outlet päivitti, että heidän varastossaan on pari pulloa Lancomen Bi-Facil-silmämeikinpoistoainetta kympin kappale. 125 millin putelin hinta täällä Suomessa on käsittääkseni ainakin 30 euroa (?), joten ei siinä ehtinyt silmää räpäyttää, kun kävin toisen pullon klikkaamassa ostoskoriin... VAIKKA juuri hommasin Bi-Facil-jättipullon Sokoksen 3+1-päiviltä. Noh, nyt on Bi-Facilia varmaan pariksi vuodeksi :) Minun silmäni kun eivät tosiaan mitään muuta ainetta kelpuuta.

Tätä kirjoittaessa JT Beauty Outletin valikoimista löytyy niin 30 millin B-F hintaan 4 e (!!!) ja tuo 125 millin pönikkä samaan kympin hintaan. Että jos kalliin hinnan vuoksi on jäänyt tämä tökötti testaamatta, niin nyt voi tarttua tarjoukseen hyvällä omallatunnolla.


Koska JT Beauty Outletista saa kaikkea sellaista kivaa, mitä Suomesta ei (kuten Bootsin ja Soap & Gloryn tuotteita), päätin ottaa jonkun random-tuotteen mukaan tilaukseen. Päädyin Bootsin 3 minuutin kurkku-savi-naamioon, joka ei ainakaan hinnalla ollut pilattu. Kokeilin tätä jo kerran ja täytyy sanoa, että tykkäsin kovin. Tuoksu on tosiaan sellainen kurkkumainen ja mieto ja koostumus juuri passeli savinaamio, joka kuivuu iholle ja teki kyllä oikein raikkaan tuntuisen nassun. Lisää kommenttia sitten pidemmän testipätkän jälkeen.

JT Beauty Outletin Facebook-faniksi voit liittyä täällä, niin saatte kaikki parhaimmat tarjoukset sieltä kätevästi kurkattua.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Indigo Moon

Oli aika selvää, että kynsille piti seuraavaksi tunkaista kummatkin uusimmista lakkahankinnoista.

Kynsille pääsikin sitten Yves Rocherin Indigo sekä Hennesin New Moon.


Indigo on ihan kiva sininen ja paljon tummempi livenä kuin kuvissa. Ei ehkä sittenkään niin kiva ja täydellinen kirkkaansininen kuin olin ajatellut, mutta upea silti.



Mutta New Moonin kanssa Indigo pääsi oikeuksiinsa. Oikea tähtitaivas! Muutenkin tuo New Moon kyllä valloitti minut. Ihana ja varmaan tulee jatkossakin käytettyä vaikka kuinka paljon. Tuskin täällä enää hirveästi täysin glitterittömiä lakkauksia nähdäänkään. Oh, well... Vähän sparklea talveen :)




lauantai 10. marraskuuta 2012

Tilausta

Tiedättekö, mikä on vaikeaa? Se, kun yrittää kaikin keinoin olla ostelematta kaikenlaista tarpeetonta ja tarpeellistakin, mutta sitten tulee Yvesin perinteinen eka tuote ilmaiseksi -kamppis ja, minkäs sitä itselleen voi. Halloweenin kunniaksi Yvesillähän oli tosiaan tarjous, jossa ensimmäisen ostoskoriin laitetun tuotteen sai ilmaiseksi ja lähtihän se sitten ihan lapasesta.

Luulen, että ongelmani Yvesin kanssa on siinä, että ihonhoitotuotteet on niin kovin helppo perustella itselleen. Tiedän ihan satavarmasti, etten tarvitse lisää värikosmetiikkaa, mutta ihonhoitopuolelta kuluu tuotteita koko ajan, joten luonnollista on, että niitä varastoja täydennetään.

//edit// Nyt saa Yvesiltä muuten tilailtua ilman toimituskuluja!

Noh, millainen tilaus sitten oli? Let's see.


Koska halusin jotain vaniljaista ja suihkugeelejä omaan niin monta, päädyin sitten vaniljakuorintaan*. Tämä oli myös tilauksen kallein tuote, joten tämä sai kunnian päästä sinne ostoskoriin ensimmäisenä. Tykkään tuosta purkista kovasti. Kivaa vaihtelua kylppärin hyllyille, kun ei ole samanlaisia tuubeja ja purnukoita kaikki. Niin ja vartalonkuorintani on loppumaisillaan eikä jemmoissa ole muita, joten tämä oli ihan perusteltukin ostos.


Myös kasvojen puhdistustuotteet ovat minulla jatkuvasti lopussa, joten varastoja oli täydennettävä.  Rasvaisen ihon kaksikko lähti siis mukaan eli kuoriva puhdistusgeeli* sekä 2 in 1 puhdistusaine ja kasvovesi*.


Ja koska en oikin itsekään osaa määritellä, millaisen ihon puhdistus- ja hoitotuotteet minulle käytännössä sopivatkaan, niin mukaan lähti myös kosteuttavia puhdistustuotteita. Eli tämä kaksikko on Hydra Vegetal -sarjan raikastava puhdistusgeeli* ja kosteuttava/heleyttävä kasvovesi*.


Yövoiteen kanssa pähkäilin, mutta päädyin jo kerran testattuun ja ihastusta herättäneeseen Ultra Confort -sarjan hoitavaan yövoiteeseen*.


Halusin myös jotain Yvesin joulun kausituotevalikoimasta ja päädyin Candied Mallows -käsivoiteeseen*. Pelkäsin vähän tuota lupausta "imeytyy nopeasti", koska yleensä silloin tuote ei minua miellytä, koska tulee jonkinlainen kalvo iholle. Mutta tämä ei kyllä ensikokeilun perusteella jättänyt mitään kalvoa, vaan pehmensi kivasti. Todella voimakas tuoksu tässä kyllä on, mutta sellainen kiva ja makea.

Kaikki Candied Mallows -sarjan tuotteet löytää täältä*. Siellä on myös saatavilla valmiita settejä. Vanilla Lemon -kausituotteet puolestaan löytyvät täältä*. Ja kysymys kuuluu, miksen minä tyhmyri tilannut mitään noista tuotteista?!


Ja lempparein kuorintani ikinä eli aprikoosikuorinta* piti myös ostaa jemmoihin, vaikka siellä yksi avaamaton leka taitaakin olla. Saattaa tosin olla, että tämä menee ystävän joululahjapakettiin, en tiedä vielä. Joka tapauksessa tämä on vaan parasta.


Sen täydellisen sinisen kynsilakan etsintä taisi juuri päättyä, sillä tämä Yvesin Indigo* vaikuttaa juuri perfectolta. Tämä pääsee heti kynsille, niin katsellaan, onko yhtä upea, miltä vaikuttaa. Lisäksi mukaan piti ottaa Yvesin ihan paras kajalkynä*, jonka jo aiemminkin tilasin, mutta joka katosi jonnekin laukun pohjalle tai minne lie. On se varmaan ihan löydettävissä, mutta hyvä näitä olla varalla.


Lisäksi sain mukaan kolme tilaajalahjaa. Seeprahuivi, kuivan ihon vartalovoide* sekä kosteuttava hoitovoide* rasvaiselle iholle, joka lupaa mattapintaa.

Että sellaista. Ehkä nyt pitäisi lopetella näitä tilailuja.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Isälle

Sunnuntaina on isänpäivä, olettekos jo ostaneet lahjan?

Voinen paljastaa, että itse tyydyin helppoon vaihtoehtoon. Salmiakkisuklaapaketin lisäksi lahjapakettiin kääriytyy tämä lahjus:

Kuva: Valkoinen risti

Anttilasta ostin, kun en muutakaan keksinyt. En nyt jaksa uskoa, että iskä osaisi käsivoidetta käyttää, mutta toivoa aina sopii. Suihkugeelille nyt luulisi käyttöä löytyvän.

Vastaavia paketteja oli esimerkiksi Axelta ja Nivealta, joissa oli esim. deodorantti ja suihkugeeli tjsp. Eli kosmetiikkaan liittyviä valmiita paketteja on marketit kyllä pullollaan.

Jos olette samassa tilanteessa kuin minä eli isä on myös pappa, niin lapsenlapsen kuva kehyksissä voisi olla myös käypä idea. Tai jonkun kivan tv-sarjan eka tuottis vaikka, kun ei se iskä kuitenkaan muista katsoa sitä telkusta silloin, kun se tulee saati ottaa nauhalle :)

Mutta kertokaa te, millaiseen lahjaan päädyitte? Onhan tässä joulukin tulossa, niin saa sinnekin ideoita. Mielestäni miehille on vaan niin kovin vaikea ostella lahjoja.

torstai 8. marraskuuta 2012

Red Rainbow ja New Moon -teaser

Voi vitsit, että tämä vuodenaika harmittaa minua nyt kovasti. Lakkasin sunnuntai-iltana kynnet, mutta en seuraaviin kolmeen päivään pystynyt päivänvalossa kuvailemaan kynsiä. Nyt sitten sain ne kuvattua, mutta ovat jo tietty vähän kuluneet. SEN KERRAN, kun olin tehnyt pohjatyön hyvin ja viilaillut kynnet sekä lakannut oikeasti siististi. Huoh. Eihän ne nyt enää niin kiva ole :( Jotenkin kynnet eivät ole siistin näköiset enää niiden viilaustenkaan osalta, vaikka vannon ja vakuutan, että näyttivät hyvältä vielä alkuviikosta. Noh, tässä nämä nyt kuitenkin ovat.




Hennesin viiden minilakan paketista viininpunainen Red, jota riitti kaksi kerrosta, vaikka onkin aika ohuen tuntuinen lakka. Ja helposti sotkeva. Ja päällä kerros iki-ihanaa Goshin Rainbow'ta.

Vähän jopa jouluisat kynnet, mutta tykkäsin ja tykkään edelleen.

Ja Hennesistä puheenollen. Tällainen lakka lähti mukaan paitaostoksilta...



Eli kultainen ihanuus sävyssä New Moon. Ehkäpä pääsee pian kynsille...