sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulukynnet ja kaakaolahja

Olen aika pettynyt itseeni, kun en ole väsäillyt jouluisempia kynsiä tässä kuluneen kuun aikana. Eikö joulukuun pitäisi olla sitä aikaa, kun käytetään vimmaisin sormin kaikkia joululakkoja? Noh, en selvästikään ole tänäkään vuonna sitä sisäistänyt, mutta kaivoin nyt viimeisillä hetkillä joulunvihreän Max Factorin lakan kynsilakkojen joukosta.



Sutaisin siis nimetöntä lukuunottamatta kaikkiin kynsiin Max Factorin Glam Green -vihreää (muistaakseni vuosi tai pari sitten blogin kautta saatu... ehkä?) ja nimettömään sitten laitoin jo edellisistä kynsistä tuttua Gina Tricotin Alexis-lakkaa, johon sittenkin ihastuin. Ja kaikkien kynsien päälle Thebokselta (blogin kautta puoleen hintaan) tilattua Technicin  Carnival*-glitterlakkaa.


Kun viimeksi Alexisista kirjoitin, en ollut siitä vielä ihan vakuuttunut eikä se kuvien perusteella niin kummoinen olekaan, mutta on se vaan jännä! Päivällä se näyttää niin paljon pinkimmältä kuin hämärän tullessa. Jotenkin tosi hauska ja kiva ja kirkas sävy. Ja ihan tarpeeksi jouluinenkin. Ymmärrän kyllä, että olisin voinut keksiä kynsiin vielä vähän jotain jouluisempaa, mutta näillä mennään ellen aattoaamuna vielä jotain kummaa keksi :) Tuo Carnival oli oikein kiva lakka, täynnä kaikenvärisiä hitusia, joten mätsää varmaan monen lakan kanssa hyvin yhteen. Yleensä minulla on tapana sutia glittereitä kerros toisensa perään, mutta nyt ajattelin tällaista joulukuusen joulupallomaista mielikuvaa. Eihän se kuusikaan ole täpösen täynnä niitä palleroita :) Plus haluan pystyä poistamaan nämä sitten helposti.. Tai helpommin edes kuin jos olisin laittanut kolme kerrosta glittereitä...



Että tällainen trio tällä kertaa. Ja vielä vilautan tällaista tervetullutta joululahjaa, jonka sain:



Ihanan, ihanan, ihanan tuoksuinen Ziajan käsivoide samaa sarjaa, josta jo vartalovoidetta kesällä kokeilin ja, johon rakastuin. Tämä oli kyllä tervetullut lisä voidejemmoihin ja pääsi kyllä heti käyttöön. Imeytyy supernopsaan ja tuoksu on tosiaan taivaallinen. Kiitos Face Helsinkille tästä lahjasta :)

Siltä varalta, etten huomenna vielä tule kuikuilemaan, niin käytänpä tämän tilaisuuden hyväkseni ja toivotan kaikille

Oikein ihanaa ja rauhallista joulua! <3 font="font">

ps. Ja kiitos Cisionille, joka huomioi tämän blogin joulukuun top-listallaan! Odottamaton, mutta iloinen ylläri :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!