sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Talvi-ihon must tuotteet


Sain blogin kautta testiin tuossa joku aika sitten muutaman Decubalin tuotteen. Nyt olisi sitten aika lausua muutama sananen näistä.


Face Vital Cream* on ollut kolmesta saadusta tuotteesta eniten käytetyin tähän mennessä. Olen käyttänyt tätä niin päivä- kuin yövoiteenakin ja sopii omalle iholleni kumpaankin hommaan. Päivisin pitää ihon joustavana ja pehmeänä, meikki levittyy hyvin tämän päälle, mutta ei kuitenkaan saa ihoa erityisemmin kiiltelemään. Siis toki helposti rasvoittuva ihoni kiiltelee normimäärän, mutta ei enempää kuin normaalisti. Yökäytön jälkeen iho on aamullakin pehmoinen eikä lainkaan kiristävä. Ihoni ei tämän käytön kanssa ole kuivunut kertaakaan (paitsi kerran, ks. seuraavan tuotteen selostus), vaan nassu on todellakin pysynyt talven kuivattavuudesta huolimatta pehmeänä ja hyväkuntoisena. Pumppupullosta muuten plussaa. Tämä oli ehdoton suosikkini (juurikin sen vuoksi, että sopi toistuvaan arkikäyttöön niin hyvin) näistä kolmesta tuotteesta ja voisin heittämällä käyttää tätä purkin jos toisenkin. Tykkään!


Lips & Dry Spots Balm* oli myös loistotuote, mutta koska tuo Vital Face Cream oli jo niin hyvä pitämään nassun pehmeänä, niin tätä ei oikeastaan ihan hirveästi tarvittu. Huulia olen rasvannut ja ne tämä on pitänyt pehmoisina. Koska levittelen joskus voiteita huolimattomasti ja nenänpäähän asti ei aina voiteet yltä, niin kerran nenänpääni kuivui vähän. Se oli vähän outoa juu, mutta siitä tosiaan ihan alkoi iho repeilemään. Noh, laitoin tätä Dry Spots Balmia iltasella ja aamulla nenä oli taas ehjä :) Myös satunnaisiin kuiviin läikkiin vartalolla olen tätä laittanut ja hyvin on tepsinyt. Tätäkin voinen siis suositella lämpimästi. Sellainen 8 Hour Cream -tyyppinen jokapaikan voide (rasvapitoisuus 99 %), tosin tämä ei tuoksu miltään eli jonninverran miellyttävämpi käytössä :)


Face Wash* oli aivan käsittämättömän pehmoisen tuntuinen vaahto, joka pesi viimeisetkin meikit pois kasvoilta. En keksi tästäkään mitään pahaa sanottavaa. Nuo kaksi voidetta nousivat suurimmiksi suosikeiksi lähinnä siksi, että hetken luulin tämän puhdistusvaahdon kuivattavan ihoani, kunnes tajusin, että se johtuikin kasvovedestä, jota käytin. Ja pumppupullosta tuleva puhdistusaine on aina parasta. Ja vaikka tämä on suht pieni pullo, niin kuukauden käytön jälkeen on vielä puolet jäljellä eli riittoisaa tavaraa. Puhdistusaineen valinta talvella on muuten aika oleellinen juttu, kun yrittää pitää nassun kuivumatta. Väärä puhdistusaine kuivattaa niin kovin herkästi ihon kiristäväksi. Mutta ei tämä.

Täytyy kyllä sanoa, että aika hyvä trio pitämään minun ihoni pehmoisena, ilman niitä jokatalvisia kuivia läikkiä. Tuota yhtä nenäepisodia lukuunottamatta kasvojen iho on näiden tuotteiden kanssa säilynyt kuivumatta koko ajan. En siis vain keksi mitään pahaa sanottavaa, vaikka oikein miettimällä mietin, että mitähän huonoja puolia näissä voisi olla...

Tuotteet saatu blogin kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute palkitaan asiallisella vastauksella :) Kysy, ihmettele, kommentoi ja kerro mielipiteesi!